Lasten suusta kuultua
Peittelin vahtimaani lasta sänkyyn, kun hän yhtäkkiä katsoi minua vakavasti ja sanoi: "Uskothan sinä, että minä en ikinä tappanut ketään? Heidän ei olisi tarvinnut viedä minun kättäni. Mutta lattia lainehti verestä."
Kerran olin vahtimassa ystävieni lapsia. Piirtelimme kaikessa rauhassa illalla kuvia, kun toinen lapsista yhtäkkiä piirsi naisen, joka roikkui köyden varassa katossa. Sitten hän kertoi: "Tämä nainen käski minun piirtää tämän kuvan. Hän haluaa sinun tietävän, että hän on tulossa hakemaan sinua. Sinun kannattaa piiloutua."
Kerran vahtimani viisivuotias sanoi, että vieressäni sohvalla istui Jacob-niminen mies, joka oli pukeutunut putkimiehen asuun. Kun hän näki säikähdyksen kasvoiltani, hän lohdutti minua: "Älä pelkää, Jacobilla ei ole edes käsiä."
Neljävuotias serkkuni istui rappusilla ja ilveili. Kun kysyin, mitä hän tekee, hän sanoi matkivansa hauskaa naista. Katsoin taakseni, ja me olimme kahdestaan. Kun kysyin, mitä naista, serkkuni osoitti taakseni ja sanoi, että tuota naista, jolla on köysitukka. Minua alkoi huvittaa, ja aloin kävellä serkkuani kohti, kun hän yhtäkkiä sanoi: "Se köysitukka on naisen kaulan ympärillä. Hän roikkuu siitä katossa." Sitten tajusin, millaisia ilmeitä serkkuni teki; hän ilveili kuin hengen hädässä, juuri ennen kuin happi loppuu.
Katsoin koulun valokuvakirjaa viisivuotiaan siskontyttöni kanssa, kun hän yhtäkkiä osoitti yhtä pojista, ja sanoi tämän näyttävän aivan Nicolasilta. Kun kysyin, kuka Nicolas on, vastasi siskontyttöni tyynesti sen olevan poika, joka asuu hänen kaapissaan.
Minä ja kaverini olimme vahtimassa hänen neljävuotiasta serkkuaan. Me halusimme tietää, ovatko puheet aiemmista elämistä ja siitä, että lapset joskus muistavat ne, totta. Niinpä aloimme kysellä pojalta kysymyksiä, joita hän ei täysin ymmärtänyt. Kysyimme, mitä hän oli ollut ennen kuin oli hän. Hämmästykseksemme hän vastasi tyynesti olleensa konduktööri, joka heilutti ihmisille junan lähtemisen merkiksi tietyllä tavalla, jonka poika toisti sujusti. Tapa oli tuttu meille konduktöörien tekemänä. Asia, joka meidät sai kuitenkin hätkähtämään oli se, ettei tämän neljävuotiaan olisi pitänyt vilkutusta osata tehdä; hän kun oli syntynyt sokeana.
Eräänä aamuna kolmevuotias tyttäreni näytti todella väsyneeltä. Kysyin häneltä, oliko hän nukkunut kunnolla. Hän vastasi, ettei ollut, kun vaari oli nipistellyt hänen varpaitaan koko yön. Hänen vaarinsa tosin oli kuollut jo kahdeksan vuotta aikaisemmin, eikä hän ollut ikinä tavannut häntä. En myöskään ollut koskaan kertonut hänelle, että isälläni tosiaan oli tapana herättää meidät lapset nipistelemällä varpaitamme.
Eräänä päivänä pieni poikani katsoi minua aivan yllättäen ja totesi rauhoittavalla ja tyynellä äänellä: "Älä pelkää äiti, en minä aio murhata sinua koskaan."
Mieheni oli matkalla, ja olin ottanut kolmevuotiaan lapseni viereen yöksi. Koko talo oli pimeä ja hiirenhiljainen kun hän yhtäkkiä kuiskasi: "Sainpas sinut juuri sinne, minne halusin. Ja nyt aion syödä sinut."
Paras ystäväni Lisa kuoli kun odotin tytärtäni. Kun tyttäreni oli kolmevuotias, kuulin hänen nauravan eräänä päivänä hervottomasti. Menin hänen luokseen, ja ihmettelin, mille hän nauraa. "Lisa-täti vääntelee naamaansa koko ajan ja minua naurattaa niin kovin", tyttäreni totesi. En ollut koskaan kertonut hänelle Lisasta.
Kolmevuotias tyttäreni tuli halaamaan minua, taputti mahaani, ja sanoi, että odotan vauvaa. Kahden viikon päästä sain tietää olevani kolmannella viikolla raskaana. Hän myös halusi kovasti pikkusiskoa, mutta kertoi meille silti jatkuvasti, että valitettavasti vauva tulee kuitenkin olemaan poika. Ja niin siinä kävikin. Hän on tehnyt saman myös päiväkodin tädeille. Siellä häntä kutsutaan vauvakuiskaajaksi.
Kun tyttäreni oli neljä, kuulin hänen laulavan laulua, jota minä lauloin aina lapsena. Kun kysyin häneltä hämmästyneenä, mistä hän oli oppinut kappaleen, hän kertoi mummon opettaneen sen hänelle. Hänen mummonsa, eli minun äitini kuoli kuusi vuotta ennen kuin tyttäreni syntyi.
Olin laittamassa tytärtäni nukkumaan, kun hän kysyi minulta pelokkaalla äänellä, miksi lattiatuulettimen luona on kuollut mies, joka tuijottaa häntä. Huoneessa ei ollut ketään muita kuin me kaksi. En vieläkään voi sietää sitä tuuletinta.
Poikani on kertonut meille kolmevuotiaasta lähtien, että hänellä oli aiemmin toiset vanhemmat, ja me vain löysimme hänet tien reunasta ja pelastimme hänet, kun hänen edelliset vanhempansa olivat kuolleet. Hän myös vannoo, että hänellä on ollut myös pikkusisko, mutta siskokin on jo kuollut.
Kolmevuotias lapseni sanoi, että olen paras äiti, jota hänellä on tähän mennessä ollut. Kun puuskahdin olevani ainoa äiti, jota hänellä on ikinä ollut, hän käveli pois luoltani ja totesi välinpitämättömästi: "Niin ne kaikki aikaisemmatkin äidit ovat sanoneet."
Eräänä aamuna poikani alkoi itkeä hysteerisesti heti siitä hetkestä, kun herätin hänet. Hän ei rauhoittunut millään, ja hoki vain minulle: "Tästä tulee kamalin päivä ikinä". Yritin saada hänet ajattelemaan jotain muuta, istutin hänet sohvalle, ja avasin television, josta olisi pitänyt tulla lastenohjelmia. Sen sijaan meneillään olikin ylimääräinen uutislähetys, jossa juuri samaan aikaan kun avasin television, toinen lentokoneista syöksyi World Trade Centeriin.
Kaksivuotias tyttäreni sanoi minulle aivan yllättäen: "Äiti, nainen valkoisessa autossa on aivan kunnossa. Hänellä oli mukanaan enkeli, eikä hänellä ole mitään hätää." Ihmettelin, mistä lapseni puhui. Tuntia myöhemmin laitoin television päälle ja uutisissa kerrottiin naisesta, joka oli ajanut liukkaan tien takia valkoisella autollaan jokeen. Nainen kertoi nähneensä valon, ja ymmärtäneensä siten uida pakoon ikkunasta. Nainen oli pelastunut viime tipassa.
Lasten pelottavat mielikuvitusystävät
1. Poikani on kolmevuotiaasta asti kertonut pelottavasta miehestä, joka asuu minun vanhempieni makuuhuoneessa. Joka kerta, kun poikani käy mummolassa, hän kertoo nähneensä miehen. Kerran, kun erehdyin kysymään, miltä kyseinen mies näyttää, sanoi poikani, ettei hänellä ole ollenkaan kasvoja.
2. Tyttärelläni oli kolmevuotiaasta lähtien mielikuvitusystävä Kelly, joka asui hänen komerossaan. Kelly istui tyttäreni mukaan kiikkutuolissa aina kun hän nukkui, ja leikki hänen kanssaan. Ihan tavallista mielikuvitusystäväkamaa. No, meni kaksi vuotta, ja tyttäreni käveli yllättäen olohuoneeseen, kun minä ja vaimoni olimme katsomassa kauhuelokuvaa. Elokuvassa oli juuri kohtaus, jossa pieni tyttö kuoli, ja hänen silmänsä muistuivat. Sen sijaan, että olisi säikähtänyt, tyttäremme vain totesi, että "oho, tuohan näyttää ihan Kellyltä." Kun kysyimme hämillämme, että keneltä Kellyltä, totesi hän tyynesti: "No, kyllähän te tiedätte, se kuollut tyttö, joka asui ennen komerossani."
3. Erään oppilaani vanhempi kertoi minulle, että hänen poikansa puhuu kummituksesta nimeltään Kapteeni. Kapteeni asui hänen huoneessaan, ja kertoo hänelle, että aikuisena hänen työnsä on tappaa ihmisiä. Poika itki ja sanoi, ettei hän halua tappaa ketään, mutta Kapteeni kuulema sanoi, ettei hänellä ole vaihtoehtoja. Poika oli kertonut Kapteenin lohduttaneen häntä, että hän tottuu kyllä tappamiseen, kun on vain tehnyt sitä tarpeeksi.
4. Pikkuveljeni mielikuvitusystävä Roger asui kahvipöytämme alla vaimonsa ja yhdeksän lapsensa kanssa. Hän eli sulassa sovussa perheemme kanssa pitkään ja oli pikkuveljeni suosittu puheenaihe. Eräänä päivänä pikkuveljeni kertoi, ettei Roger enää ole kuvioissa. Hän oli kuulema ampunut itsensä, vaimonsa ja lapsensa.
5. Tyttäreni kertoi minulle lapsena aina miehestä, joka tuli öisin hänen huoneeseensa ja piirsi ristinmerkin hänen otsaansa. Emme kiinnittäneet asiaan juurikaan huomiota, ennen kuin mieheni äiti lähetti meille vanhoja valokuvia. Tyttäreni nähdessä kuvan, hän hihkaisi, että siinä on mies, joka käy öisin hänen huoneessaan. Kuvassa oli mieheni isä, joka oli kuollut jo 16 vuotta aikaisemmin. Mieheni sanoi, että hänellä oli ollut tapana piirtää ristinmerkkiä hänen otsaansa.
6. Tyttäreni lopetta kerran puhelun leikkipuhelimellaan, kun kävelin huoneeseen. Hän kääntyi katsomaan minua, ja sanoi vakavalla ja tyynellä äänellä: "Pahuus tulee". Säikähdin niin, että laskin melkein alleni. Kävi ilmi, että Pahuus oli hänen mielikuvitusystävänsä, joka oli oikeastaan ihan mukava tyttö, mitä nyt omasi aika ikävän nimen.
7. Pienempänä pikkuveljeni puhui enkeleille jatkuvasti. Eräänä päivänä äitini oli kuullut hänen huutavan näkymättömille keskustelukumppaneilleen: "Ei, en minä voi tappaa häntä, hän on minun ainoa isäni!"
Kivoja tarinoita :P
VastaaPoista